sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Salainen ystävä


Meidän ihanassa ompeluryhmässä oli pakettien vaihto Salaiselle ystävälle. Sain Salaiseksi ystäväksi mainion ystävän, sillä hänen blogissaan olen käynyt katselemassa ja jotain samaa meillä tuntuisi olevan :)

Välillä jo vähän harmitti, että osallistui tähän, kun toiselle on niin paljon vaikeampi ommella. Ja pelotti, että ompeleekin jotain tyhmää. Tai huonosti tai väärin tai ei oiskaan aikaa tai..
Mutta sitten kun sai kangasvalinnat ja kaavavalinnat tehtyä, oli ihan mieletön fiilis tehdä tätä.



Päädyin tekemään leggarit Keijutanssi-kankaasta, jota löytyi omasta kangashyllystä ja tunikan/mekon samalla kaavalla, kuin aikaisemmat mekot puudeleista ja Siiri ja Myyry-setistä, jotka omalle suunnilleen samankokoiselle tyttärelleni olen tehnyt.



Mausteeksi laitoin etukappaleeseen tuommoisen frillavalenappihommelin, johon päällystin nappeja leggarikankaasta.
Tästä pääsee tutustumaan Salaisen ystäväni blogiin ja siellä löytyy sovituskuviakin <3



Sitten tässä paketin vaihdossa oli sellainenkin ihana puoli, että meille tuli myös paketti! Kyllä jännitti kovasti ja oli vaikea olla pakettia avaamatta, mutta sovittu paketin-avaaamisaika piti ja todella ihana yllätys me saatiinkin! Ihan meidän näköinen setti!


Salainen ystävämme nOmpelus blogiin pääsee kurkkaamaan tästä.

Paketista paljastui polvihousut, joita en olisi itse ajatellut tekeväni, mutta nyt kun Venla on näitä kokeillut, niin näitä on pakko tehdä kesäksi, oli meinaan ihanat! Puntissa on Tunikasta tuttuja ilmapalloja ja väriyhdistelmä on ihana!
Ja tuo tunikamekko on ihanasta Seikkailu-kankaasta, jota joskus mietin tilaavani, mutta enpä onneksi tilannutkaan :)

Mekossa on hyvin kasvunvaraa, mutta on hyvän kokoinen juuri nytkin :) Tämä on ihana! 


Vielä kerran ISO KIITOS nOmpelukselle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti