lauantai 23. toukokuuta 2015

Lennäperttu!



Meidän eilentäyttänyt-kaksivuotias neitonen pitää hirmuisesti Lennäpertuista. Ulkona bongaillaan perttuja ja lauletaan niille. Jostain kirjoista niitä myös voi bongata. Ja nyt uusista vaatteista.



Hameeseen otin mallia siitä-yhdestä-saksalaisesta-ihanasta-kaavakirjasta-jota-en-edes-yritä-ulkomuistista kirjoittaa. Koska en siis itse kirjaa omista, mutta kirjaa selanneet tietävät mistä on kyse ;)
Joskus piirsinkin jossain koossa kaavat tälläseen hameeseen, mutta eipä sitä löytynyt joten mukaillen.. Tasku trikoota ja synttärisankarin hame vanhoista farkuista, isosiskon hame pinkistä trikoosta.


Tykkään näistä isommista raidoista, puolesta metristä ei ihan saa enää molemmille t-paitoja, mutta sen verran halusin samistella, että Venlan paita on kokonaan raidoista ja Mimosan takaa. Näin ne sopivat parhaiten myös hameiden kanssa. Kaavana hihaa muunneltu, pääntietä pienennetty ja pidennetty Hoops. Koossa 116 sekä 98.


 Paitaan cameoin Lennäperttu-tekstin, koska mun mielestä se on jotain älyttömän söpöä, kun toinen niin paljon höpöttelee ja lauleskelee noista pienistä otuksista :) Pikku-lennäperttu pääsi myös tekstin päälle.

8 kommenttia:

  1. Ihanat asut! Suloinen sana tuo lennäperttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :)
      Nämä kaksvuotiaan sanat ja lauseet on kyllä aivan mahtavia <3

      Poista
  2. Ihanat setit ja kiva idea laittaa tekstiksi neitokaisen käyttämä sana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä sellanen sana minkä varmaan muistaa aina :) Vähänkun pikkusiskon Muurahaissit :D

      Poista