perjantai 29. toukokuuta 2015

Pinkki itselle


Aloin miettimään kaksivuotiaamme synttärijuhlia. Kai niitä voi samalla suunnitella kun ompelee itelleen juhliin mekon, eikös vaan ;)

Mulla oli kiva mallimekkokin, kirpparilta löysin, mutta noooh, se olkoon tavotemekko. Hihansuut siinä eniten kiristää. Mutta kuitenkin. Otin mallia siis mekosta ja piirsin kaavat omasta trikoopaidan kaavastani malleja yhdistellen. Tilasin kankaan mekko varten, alkuperäinen mekko oli punainen, mutta olen enemmän pinkin ystävä, joten kaapista tarttui käteen metri pinkkiä ja niksnaks ja tsurtsur.



Ompas kuvassa hihat hassusti, ovat siis ihan tavalliset hihat kyllä :)
Pään- ja kädentiet käänsin ja ompelin mustan kumpparipitsin koristukseksi, edessä framilon rypytys.
Löysin kyllä miehen mummun perintökätköistä juuri sellaisen napin mitä tähän halusin, mutta valitettavasti vain yhden. Joten tuntia ennen vieraiden saapumista tein pari nappia nappipohjista ja ompelin mekkoon.




On se näköjään itsellekkin aikas mukava ommella ja sitä voisi taas harrastaa enemmänkin :)




Niin ja siitä synttärien miettimisestä, vieraat saivat minttukakkua (vihreää ponikakkua kuten toive kuului) ja lapsilla oli tekemistä, ongintaa ja kaikkea, joten vallanmainiosti siinä ehti mekonkin pyöräyttään ;)


Ihmetystä juhlissa aiheutti itse sankarin mekko, sillä se on ostettu! Kääks! ;)




10 kommenttia:

  1. Ihana pirteä mekko ja oih mikä ponikakku, en kestä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Aloin väsäileen sokerimassasta poniakin, mutta totesin että helpommalla pääsen kun ompelen mekon ja kakun päällä on muoviponi :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitoksia :)
      Ja kiitos kun jätät kommenttia, kiitos kaikille muillekkin, itse yritän opetella samaa mutta kirjautuminen...... menis ainakin pari sekuntia.. ;) mä yritän nyt ryhdistäytyä, on kommentit niiiin parhautta <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, taidan tarvita tälläsen toisessakin värissä..... :)

      Poista
  4. Ihana mekko ja näytät tosi hyvältä :)

    VastaaPoista