perjantai 13. tammikuuta 2017

Joulunodotusmekot ja muutama joululahja..





Tammikuu menee jo pitkällä ja tällä viikolla palattiin takaisin arkeen.
Vietettiin ihanaa lomaa perheen kanssa ja yritin jättää kaikenmoisen somettamisen ja kännykän näpräämisen vähälle. Nyt sitten huomasin, että koko Osifan jouluompelukset on ihan jääneet bloggaamatta!
Toivottavasti teitä ei ihan hirmuisesti jo kyllästytä, mutta pakko päästä jakaan nämä vielä ;)
(Joka vuosi taitaa käydä mulla sama, ja sitten ei enään keväämmällä viitsi ja sitten jää pinot bloggaamatta..)

Joulun ensimmäiset mekot syntyivät kangaskapinan ihanasti laskeutuvasta glitter neuloksesta. Ihana matsku, vaikka hetkisen sai tällä kankaalla kanttaamista säätää..
Lähtökaava ottobren Shy Eyes, kavennettuna (siltikin tosi leveä..) ja pidennettynä (vois silti olla inasen pidempi) koossa 110 sekä 122. Mutta hauskat mekkoset tuli. Mieluiten housujen kanssa pidettäväksi.. sen verran lyhkäset..







Cameolla kuvat eteen, kuviin mallia netistä. Ja niskaan pieni peura taakse.




Nämä mekot päällä otin joulukorttikuvan tytöistä.



Joulukortteihin lisäksi embossasin koukeroita ja sisälle kirjoitin tyttöjen kynttilän sytytys runon:
Syty syty kynttilä
Lämmitä ja valaise meitä
Hiljaisuuden kynttilä.



Ja tytöt kirjoittivat myös omat nimensä :)










Joitakin juttuja tein joulupaketteihin, Mimosan päiväkodin tädeille tein Heijastavat laukkukorut vähän henkilön mukaan.. Molemmin puolin heijastavaa kalvoa silitettynä kiinni nahkaan ja palojen välissä swarovskeja.
Askartelimme itse kortit ja 3-vuotiaamme halusi myös kirjoittaa ne itse koska isosiskokin kirjoitti ;)





Venlan eskaritädeille ompelin tumput kiitokseksi ihanasti kuluneesta syksystä, päälliset trikoota ja sisällä merinovillaa lämmittämään :)
Venla kirjoitti itse kaikki kortitkin, vaikka yhdeltä istumalta tuli aika paljon kirjoitettavaa.. :)



Venlan yhdelle myöskin tärkeälle ihmiselle, timanttisimmalle puheterapeutille ikinä paketoitiin myös heijastava laukkukoru.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti